
Joukkue: Kiara
Milloin aloitit valmentamaan: 2016
Koulutus: Voimistelun Startti-koulutus, lajitaidon peruskoulutus Joukkuevoimistelu
Parasta valmentamisessa: Valmentamisessa on parasta nähdä voimistelijoiden kehitys sekä oman työn tulos. On palkitsevaa huomata, että omalla esimerkillä sekä kannustavalla asenteella voi saada ihmeitä aikaan.
Muu osaaminen / luottamustehtävät:

Joukkue: Kiara
Milloin aloitit valmentamaan: 2021
Koulutus: Voimistelun Startti-koulutus, Lajitaidon peruskoulutus Joukkuevoimistelu
Parasta valmentamisessa: Parasta valmentamisessa on nähdä lapsien kehitys ja kun oivaltaa uusia asioita. On myös parasta päästä vielä lajin pariin valmentajan roolissa omien voimisteluvuosien jälkeen.
Muu osaaminen / luottamustehtävät:

Joukkue: Korennot ja Clara
Milloin aloitit valmentamaan: Nykyistä tanssillisen voimistelun joukkuettani olen valmentanut vuodesta 2010 alkaen. Ensimmäinen pestini valmentajana oli kuitenkin jo 1996 – 2000, kun valmensin joukkuevoimistelua samassa seurassa.
Koulutus: Muun muassa Voimistelun ohjaaja-koulutus, fyysisen valmennuksen peruskoulutus, JV- ja Tanvo-tuomarikoulutukset ja tänä syksynä uutena tulossa tanvo-lajitaidon peruskoulutus.
Parasta valmentamisessa: Nähdä ilo ja innostus voimistelijan kasvoilla, tuottaa elämyksiä liikkeen, sarjojen ja kokonaisen koreografian kautta sekä lapsille ja nuorille että katsomoihin. Voimistelijoiden taitojen ja ilmaisun sekä koko joukkueen liikekielen kehittyminen yhtenäiseksi, hengittäväksi ja virtaavaksi.
Muu osaaminen / luottamustehtävät: Tanvo-tuomari.

Joukkue: Rosalia ja Clara
Milloin aloitit valmentamaan: Aloitin voimistelun jo 9-vuotiaana Pyhäjärven Naisvoimistelijoissa, missä aloitin myös ohjaajaurani 14-vuotiaana. Siitä lähtien olen ohjannut sekä lasten että aikuisten ryhmiä eri seuroissa ja tanssikouluissa eri puolella Suomea. Olen urani aikana ehtinyt ohjata sekä tanssitunteja kuten balettia ja jazz-tanssia kuin myös erilaisia kuntotunteja, mutta lähimpänä sydäntäni ovat nämä tanssillisen voimistelun valmennukset. Vihti-Gymissä aloitin valmentamisen syksyllä 2021 sitten Lumia ja Rosalia -joukkueiden valmennustiimissä.
Koulutus: Olen kouluttautunut jo tuolta 14-vuotiaasta asti erilaisilla voimisteluliiton voimistelunohjaajakursseilla sekä urheiluliiton valmentajakursseilla. Sieltä löytyy tyttöohjaajien kursseja, tanhuohjaajan kurssi ja C- ja B-tason valmentajakoulutukset. Lisäksi olen opiskellut myös tanssinopettajaksi. Viimeisimpänä koulutuksina tulevat Tanssillisen voimistelun lajitaidon 1-taso muutama vuosi sitten ja 2-tason koulutus, jota suoritan parhaillani.
Parasta valmentamisessa: Parasta valmentamisessa on se miten kauden aikana joukkue ja sen jäsenet kehittyvät. Pikkuhiljaa aina joku löytää oikean tavan tehdä liike tai sarja tai saa ilmaisun mukaan sarjaan tai ohjelmaan, miten joukkue yhdessä kehittyy ja saa sarjat ja ohjelmat elämään – ja näistä syntyvät yhteiset onnistumisen ilot – sitä on ihana seurata.
Muu osaaminen / luottamustehtävät:
Loviisan Naisvoimistelijoiden johtokunnan jäsen 1990-1991 ja puheenjohtaja v 1992-1994. Järvenpään Naisvoimistelijoiden puheenjohtaja v 2003-2005 ja 2011-2012, johtokunnan jäsen v 2006 ja 2009-2010. Tanssillisen voimistelun seura Glow puheenjohtaja 2020 vuodesta alkaen.
World Gymnaestrada –tapahtuma 2015, Helsinki: Järjestelykomitean jäsen. Vastuussa Midnight Sun Special –näytöksestä Olympiastadionilla (n. 5000 esiintyjää, 100 vapaaehtoista työntekijää, 20 000 katsojaa) sekä kenttänäytöksistä silloisella Sonera-stadionilla.
Itse voimistelen ja kilpailen myös edelleen Tvs Glown Gaia-joukkueessa.

Joukkue: Amira ja Amelia
Milloin aloitit valmentamaan: Toimin ihan ensimmäisenä yhden kauden apuvalmentajana vuonna 2011. Tämän jälkeen ohjasin kuutta eri ikäisten harrasteryhmää voimistelun puolella. Vuonna 2015 perustimme Roosan kanssa Lileten.
Koulutus: Voimisteluliiton koulutuksia olen käynyt aina 2 ‑tasolle saakka sekä toimin 2KH ‑tason tuomari joukkuevoimistelussa.
Parasta valmentamisessa: Parasta valmentamisessa on nähdä omien valmennettavien kehitys ja lajirakkauden synty. Myös oma kehittyminen valmentajana reilun 10 vuoden aikana on tarjonnut paljon. Ihanaa on myös se, että saa itse pysyä mukana lajin parissa.
Muu osaaminen / luottamustehtävät: Vihti-Gymin johtokunnan jäsen sekä joukkuevoimistelun lajivastaava.

Joukkue: Odessa, Kiara
Milloin aloitit valmentamaan: 2017
Koulutus: Voimisteluvalmentajan 1. tason koulutukset sekä tuomarikoulutuksen. Opiskelen lisäksi liikuntaa ammattikorkeakoulussa.
Parasta valmentamisessa:
Muu: Taustani on Lohjan Voimistelijoista, mutta Vihti Gymillä voimistelin tanvon puolella Alegriassa sekä Impulssissa.

Joukkue: Rosalia, Jadelia
Milloin aloitit valmentamaan: Aloitin apuvalmentajana Rosaliassa, kun joukkue perustettiin syksyllä 2021. Jadeliassa aloitin valmentamaan, kun joukkue perustettiin syksyllä 2024.
Koulutus: Voimistelun Startti, voimistelukoulu ja tanssillisen voimistelun lajitaito 1
Parasta valmentamisessa: On nähdä lasten ilo uutta oppiessa.
Muu: Voimistelen itse seuran tanssillisen voimistelun Korennot-joukkueessa.

Joukkue: Rosalia, Jadelia
Milloin aloitit valmentamaan: 2021
Koulutus: Tanssillisen voimistelun Startti sekä lajitaidon koulutukset.
Parasta valmentamisessa:
Muu: Voimistelen itse seurassa tanvon puolella Korennoissa.

Joukkue: Amira ja Amelia
Milloin aloitit valmentamaan: Aloitin seurassa apuohjaajana vuonna 2011. Ohjaajaksi siirryin vuonna 2013 ja vuodesta 2015 alkaen olen toiminut valmentajana.
Koulutus: Voimisteluliiton koulutuksia olen käynyt aina 2 -tasolle saakka sekä olen 2KH -tason tuomari joukkuevoimistelussa.
Parasta valmentamisessa: Yksi parhaista asioista on nähdä voimistelukipinän syttyminen valmennettavilla. Se kuinka pienestä innostuneesta voimistelijan alusta kasvaa motivoitunut voimistelija. Mutta nautin suuresti myös niistä ihan perus arkihetkistä salilla, ja sen vuoksi en haluaisi ikinä jättää treenejä väliin 🙂
Muu osaaminen / luottamustehtävät: Vihti-Gymin puheenjohtaja 2020-2023. Sitä ennen olen toiminut Vihti-Gymin johtokunnassa muistaakseni syksystä 2018.

Joukkue: Rosalia
Milloin aloitit valmentamaan: Ohjaamisen aloitin jo vuonna 1994, ja valmentamisen vuonna 2021 Rosalian perustamisen yhteydessä.
Koulutus: Voimistelukoulu- ohjaajakoulutus, Liikuntaleikkikoulu-ohjaajakoulutus, tanssillisen voimistelun lajitaidon peruskoulutus ja fyysisen valmennuksen peruskoulutus
Parasta valmentamisessa: Valmentamisessa parasta on liikunnan ja onnistumisten ilo. On hienoa nähdä miten lapset kehittyvät harjoittelun myötä, jolloin itsekin kokee onnistumisen tunteita. Lisäksi valmentaminen on hyvää vastapainoa omalle työlle.
Muu osaaminen / luottamustehtävät: Tanssillisen voimistelun tuomari, johtokunnan tanssillisen voimistelun vastaava

Joukkue: Impulssi
Milloin aloitit valmentamaan: Ohjaamaan 2002, valmentamaan 2003
Koulutus: Lajitutkinto eli III-taso 2009, Freegym 2021
Parasta valmentamisessa: Nähdä, kuinka voimistelusta ja esiintymisestä nautitaan, ja kuinka kokonaisvaltaisesti se vaikuttaa hyvinvointiin.
Muu osaaminen / luottamustehtävät: Tanssillisen voimistelun tuomari

Joukkue: Rosalia
Milloin aloitit valmentamaan: Aloitin apuvalmentamaan Rosaliaa syksyllä 2021, kun joukkue perustettiin.
Koulutus:
Parasta valmentamisessa: Parasta valmentamisessa: Kehityksen näkeminen sekä erityisesti voimistelijoiden ilo, joka tarttuu myös itseeni.
Muu osaaminen / luottamustehtävät:

Joukkue: Kiara, Odessa
Milloin aloitit valmentamaan: Aloitin valmentamisen vuonna 2018 ensin apuvalmentajana ja syksystä 2019 valmentajana. Kiaran vastuuvalmentajana aloitin syksyllä 2021, kun perustimme joukkueen. Odessa käynnistyi syksyllä 2025.
Koulutus: Olen käynyt valmentajakoulutusten 1. tason sekä aloittanut tuomarikoulutukset. Lisäksi opiskelen liikuntaa ammattikorkeakoulussa.
Parasta valmentamisessa: Parasta valmetamisessa on voimistelun ilon ja kehityksen huomaaminen valmennettavissa. Valmentajana saan pysyä myös itse vielä lajin parissa. Treenisalilla pääsee myös hetkeksi pois muusta arjesta ja nauttimaan valmennettavien sekä valmetajakollegoiden seurasta.
Muu osaaminen / luottamustehtävät:
Johtokunnan jäsen syksystä 2025
