Aikuisten tuntien ohjaajat

Varpu Joenrinne
Monitoiminainen

Muutin vuonna 1974 Pyhäjärveltä Vihtiin Nummelaan opettajaksi. Sain oppilaani innostumaan jumppaamisesta. Tämä oli sysäys siihen, että vuonna 1976 perustin Vihdin Naisvoimistelijat
ry:n innokkaan naisjoukon kannustamana. Itselläni on kilpaurheilutausta. Päätin lopettaa metsissä rämpimisen ja keskittyä massojen liikuttamiseen. Seuratyössä olen toiminut puheenjohtajana useita vuosia kahteen otteeseen ja tehnyt kaikkea mahdollista. Tunnen suurta ylpeyttä ja tyytyväisyyttä, kun tällä hetkellä seura toimii vireästi ja ammattimaisesti nuorten innokkaiden vetäjien voimin. Olen myös onnellinen siitä, että moni entisistä oppilaistani jatkaa liikunnan parissa ja toimii ohjaajana seurassa. 


Elina Lindholm
Syvälihasjumppa, Kiinteytysjumppa 

Olen fysioterapeutti Nummelasta ja kaikki liikunta on kivaa!  Vihti-Gymissä olen aloittanut nuorena diskotanssiryhmässä. Siitä jatkoin harrastamaan kilpa-aerobicciä viiden vuoden ajan, jonka jälkeen siirryin valmentamaan nuoria aerobiccaajia. Olen ohjannut myös aikuisten jumpparyhmiä Vihti-Gymissä, mm. Step-aerobicciä ja Gymstickiä. Tällä hetkellä ohjaan Syvälihasjumppaa, Kiinteytysjumppaa sekä PerheGymiä 2–4 v yhdessä poikani kanssa.


Tuulikki Lindström
Ikivireät ja Kilta

Eläkkeellä oleva liikunnanopettaja, kouluttaja ja ohjaaja. Juuret naisvoimistelussa. Lisäopintoja gerontologiasta ja liikuntalääketieteestä .Työni liikunnanopettajana, kouluttajana ja koulutussuunnittelijana ja erikoistuminen ikääntyvien liikuntaan on antanut mielenkiintoisen kokonaiskuvan eri-ikäisten liikunnasta 70- luvulta tähän päivään. Vihti-Gymissä olen ohjannut kaikkia eri kohderyhmiä 80-luvulta asti. Oman ikääntymisen myötä ohjaan tällä hetkellä  ikivireitä ja kiltalaisia. ikääntyvien jumpat ovat kokonaisvaltaista,  terveys- ja toimintakyky huomioivaa,
vuorovaikutteista ja vaihtelevalla musiikilla täydennettyä. Käytän vahvistavina elementteinä välineitä, tanssin eri muotoja sekä mm. Asahia,  unohtamatta mielen hyvinvointia.


Johanna Määttä
Lihaskuntojumppa ja DanceMix

Olen kouluttautunut Liikunnanohjaaja (AMK), suuntautunut valmennukseen. Ryhmänohjausta takana jo n. 23-vuotta ja ohjausta laajalla skaalalla vauvoista ikäihmisiin. Olen toiminut aikaisemmin tanssikouluyrittäjänä, kunnan liikunnanohjaajana, uinninvalvojana sekä uimaopettajana useita vuosia sekä ohjannut kuntokeskuksissa ryhmäliikuntatunteja sekä ollut omaohjaajana, tehden mm. kuntosaliohjauksia. Tällä hetkellä työskentelen varhaiskasvatuksen puolella lastenohjaajana, ohjaan ryhmäliikuntatunteja ja teen yksilövalmennusta. Olen kouluttautunut äitiysliikuntavalmentaja sekä elintapaohjaaja. Tällä kaudella ohjaan Vihti-Gymissä aikuisten ryhmäliikuntaa sekä nuorten että lasten tanssitunteja. 

Pidän tärkeänä kokonaisvaltaista hyvinvointia, johon yhtenä osana liittyy vahvasti liikunta. Tulepas siis nauttimaan kanssani liikunnan riemusta ja sen mukanaan tuomasta hyvästä olosta!


Leena Packalén
Ikivireät

Olen Leena Packalen, eläkeläinen Veikkolasta. Ohjaan yhdessä Tuulikin ja Leena Pöytäkiven kanssa Ikivireiden tuoli- ja kuntojumppaa. Minulla ei ole liikunnan koulutusta. Oppiäitini on Tuulikki, jonka jumpissa olen käynyt 1970-luvulta lähtien. Tuulikin pyynnöstä siirryin lattialta lavalle helpottamaan hänen urakkaansa varmaankin jo yli kymmenen vuotta sitten. Aikaisempaa ohjaajakokemusta on suunnistusseuran kuntojumpan amatöörivetäjänä.


Hanna Villa
Jooga

Hei, olen Hanna Villa.  Olen RYT500-joogaohjaaja ja koulutettu lapsijoogan ohjaaja ja ohjannut Vihti-Gymissä joogaa ja kehonhuoltoa jo yli kymmenen vuotta. Vuosien kuluessa olen ohjannut paljon erilaisia jumppa- ja sisäpyöräilytunteja. Parasta ohjaamisessa on ihanat, innostuneet jumpparit!


Soile Kukkola
Kiinteytys, Syvälihasjumppa, Äijätreeni

Olen toiminut liikunta alalla vuodesta 1993 saakka. Vuosiin on mahtunut monenlaista projektia ja tehtävää, josta olen erittäin kiitollinen. Rakkaus liikuntaan  ja musiikkiin on minulle intohimo. Jokainen asiakas ja tunti on uusi haaste. Haluan jakaa iloa ympärilleni ja tarjota asiakkaille elämyksiä. Tällähetkellä toimin Personal trainerina sekä ravintovalmentajana ja ohjaan ryhmäliikunta tunteja. Kutsun sinut hellimään itseäsi hengityksen, kehon ja mielen äärelle!


Esa Martikainen
Äijätreeni

Putosin VihtiGymiin sattumalta joskus 15 vuotta sitten. No nyt olen muutaman vuoden yritellyt vetää Äijätreeniä Torstaisin Saroksen Jukan kanssa.Lihaskuntoa ja liikkuvuutta treenataan ja päälle tunti Sählyä. Ikäjakautuma meillä on n. 45v-75v .Mukaan mahtuu kyllä lisää ukkoja, eikä iästä niin väliä  . =)


Leena Pöytäkivi
Ikivireät

Olen liikunnanohjaaja ja minulla on seuraavat koulutukset: Somatic pilates, Sporttius pilates, UKK-instituutin 55+ PT trainer, Chiball koulutus, Footbic ohjaajakoulutus ja Spiral Stabilization peruskurssit. Lisäksi minulla on pilateksesta lisäkursseja mm. Lahden ammattikorkeakoulussa ja osallistuminen Pilates symposium koulutuspäiviin vuosittain.

Alkujaan olen ollut alppivalmentaja ja siitä olen aikoinaan valmistunut Vierumäeltä.


Jukka Saros
Äijätreeni

Olen 64-vuotias äijäjumppari. Muina liikuntaharrastuksina minulla on pyöräily eri muodoissa ja hiihto. Vihti-gymin miesten jumpassa olen käynyt noin 30-vuoden ajan.


Anu Nordling
DanceParty

Liikunta on kuulunut elämääni aina vahvasti. Ensimmäiset hiihtokilpailut hiihdin ennen kuin oli täyttänyt vuoden. Tavoitteellisemmin aloin harrastamaan 9-vuotiaana, kun aloitin kilpatanssin. Se veikin mukanani niin, että opiskelin itseni tanssinopettajaksi. Tanssin lisäksi olen aina käynyt lenkeillä, salilla, uimassa, laskettelemassa, harrastanut Cheerleadingia ja muutenkin höntsäillyt useampia lajeja.

Ryhmäliikuntatuntien vetäminen alkoi noin 15 vuotta sitten ja niitäkin on tullut vedettyä laidasta laitaan. Liikunta tuo iloa elämääni ja rakastan jakaa tätä iloa myös muille.


Kiia Kuronen
Bailatino®


Johanna Raukola
Lihaskunto, DanceMix, DanceParty


Sari Viljanen
Lavis®, DanceMix, DanceParty


Kati Karjalainen-Rimppi
Pilates

Olen kouluttautunut PilatesHealth-ohjaajaksi, mutta olen peruskoulutukseltani luokan- ja erityisopettaja. Lapsena harrastin suunnistusta, ja Vihti-Gymiin tulin mukaan 2005 tyttäreni kautta, äideillä oli mahdollisuus päästä mukaan naisten voimisteluryhmään ja edelleen 2006 Sun Svolin kenttänäytökseen. Mukava seura piti otteissaan ja kiersin Gymnaestradoja Vihti-Gymin naisten joukoissa kenttänäytöksissä 2007- 2023. Pilates tuli mukaan elämääni jo 2000-luvun alussa, ja vihdoin eläkkeelle jäätyäni kouluttauduin PilaesHealth-ohjaajaksi.